Ajatuksia sisäisestä rauhasta

Haluan kertoa teille lopuksi ajatuksiani sisäisestä rauhasta. Tunnustan avoimesti, että minunkin piti elää vanhaksi, ennen kuin ymmärsin tämän, mitä nyt teille aiheesta kirjoitan. Olkaa siis tekin armollisia itsellenne, ellette nyt allekirjoita näitä ajatuksiani. Olkaa armeliaita myös minulle.

Etsitte nyt paikkaanne maailmassa. Opiskelette, kokeilette, rakennatte elämäänne - ja samalla ehkä ainakin välillä koette levottomuutta ja epävarmuutta. Saatatte ajatella, että rauha löytyy seuraavasta onnistumisesta, seuraavasta ihmissuhteesta, matkalta tai uudesta harrastuksesta. Tai ehkä toivotte, että jonain päivänä elämä rauhoittuu itsestään, kun kaikki loksahtaa kohdalleen.

Mutta minun kokemukseni mukaan: rauha ei tule ulkoa. Se ei ole jotain, mitä voi saavuttaa juoksemalla sitä kohti. Rauha ei löydy siitä, että yritämme muuttaa maailmaa ympärillämme sopivaksi, vaan siitä, että opimme olemaan rehellisesti läsnä omassa elämässämme - juuri tässä ja nyt.

Moni ihminen säntäilee, yrittää täyttää tyhjyyttä sisällään tekemisellä, haalimisella tai toisten hyväksynnällä. Ja silti, kaiken sen jälkeen, mieli jää levottomaksi. Se johtuu siitä, että emme voi juosta karkuun itseämme - emmekä myöskään sitä totuutta, joka meissä jo on.

Rauha alkaa, kun uskallamme pysähtyä. Kun katsomme itseämme lempeästi silmiin. Kun uskallamme olla juuri se, kuka olemme - emme parempina, emme näyttävämpinä, vaan aitona ja avoimena. Kun lakkaamme teeskentelemästä ja sallimme myös kivun, epävarmuuden ja keskeneräisyyden olla osa meitä.

Rauha ei ole täydellisyyttä. Se on hyväksymistä. Se on kuin tyyni järvi: ei siksi, että mitään ei tapahtuisi, vaan siksi että sen pinnan alla on syvyys ja hiljaisuus, joka ei säikähdä jokaista tuulenpuuskaa.

Älkää siis etsikö rauhaa ulkopuoleltanne. Se ei piile täydellisessä päivässä tai oikeassa kumppanissa, vaan siinä hetkessä, kun uskallatte pysähtyä, hengittää ja sanoa itsellenne: "Tässä minä olen. Ja se riittää."

Aku Eronen