Kun olin teidän ikäisenne, maailma tuntui vielä melkein loputtomalta - metsiä riitti, vesi virtasi kirkkaana, ja ilmasta ei puhuttu muulla kuin sään yhteydessä. Nyt te elätte toisenlaisessa maailmassa: tiedostavammassa, mutta myös kuormittuneemmassa. Siksi haluan jakaa teille pari ajatusta, jotka ovat kasvaneet minussa vuosien myötä.
Luonto ei ole vain maisema - se on koti.
Kun astutte metsään tai katsotte merta, ette ole vieraalla maalla. Te olette
osa jotakin paljon suurempaa. Luonto ei huuda äänekkäästi, mutta se puhuu
niille, jotka pysähtyvät kuuntelemaan. Se opettaa kärsivällisyyttä, rytmiä,
hiljaisuutta ja yhteyttä.
Ihminen ei omista luontoa, vaikka niin helposti
luulemme.
Me lainaamme sitä tulevilta sukupolvilta - teiltä ja teidän jälkeenne
tulevilta. Ja niin kuin kaikki laina, se täytyy palauttaa paremmassa tai
ainakin kunnossa olevassa muodossa.
Ympäristöä ei tarvitse suojella täydellisesti - riittää, että tekee parhaansa.
Ei kukaan odota, että olisitte virheettömiä. Mutta pienillä teoilla on suuri
vaikutus: lajittelu, kierrätys, harkitut ostokset, turhan kulutuksen
välttäminen. Se ei ole muotia, se on vastuuta.
Kierrättäminen ei ole vanhojen pullojen
lajittelua - se on asennetta.
Se on muistutus siitä, että mikään ei ole täysin ”pois”, kun sen heittää
roskiin. Joka esineellä, jokaisella valinnalla on jälki. Ja kun oppii
arvostamaan materiaa, oppii myös arvostamaan aikaa, luontoa ja ihmisiä.
Minä en kasvanut ympäristöhuolien aikakaudella,
mutta olen oppinut arvostamaan sitä, mitä ei voi ostaa: puhdasta ilmaa,
linnunlaulua, hiljaista hetkeä laiturin nokassa.
Teidän sukupolvenne tietää enemmän kuin minä
tiesin nuorena - mutta silti toistan: älkää kantako koko maailmaa yksin
harteillanne. Tehkää sen verran kuin voitte, ja tehkää se sydämellä.
Luonto ei vaadi sankareita. Se tarvitsee vain
ihmisiä, jotka välittävät.
Aku Eronen
Kommentit
Lähetä kommentti